Tänään remonttimiehet jättävät areenan ja jäljelle jää vielä kröhöm... rakennustavaroilla vallatun ullakon siivousta, putkien eristämistä, maalaushommaa ja vähän sen semmoista. Saa siinä keplotella lastenvahtien kanssa, eli pusertaa isovanhemmista mehuja.
Raput onneksi tulevat loppukuusta. Ne rakentaa ylläri pylläri appiukon tuttu, jota tosin muutkin ovta suositelleet. Staili jotain lähempänä 1900-luvun alkua kuin loppua. Sillä totta. Rappujen rakentaminen lupien kanssa ei olekaan mikään pala kakkua. Portaiden nousu, eli askelmien korkeus, askelman syvyys jne. onkin tarkkaa, että menee sitten tarkastuksista läpi. Ja onhan se selvä, että ne olisi ollut kiva ostaa vaikka suoraan rautakaupasta, mutta nepä eivät täytä määräyksiä. En tiedä tai ymmärrä miten niitä voi olla myynnissä. No, what so ever. Nyt tulee sitten puiset ja toivottavasti sellaiset wanhahtavat, mutta stylet.
Me löysimme omat remonttiukkomme tutun kautta, jolla on oma rakennusliike. Ketkä olisi hyviä ja luotettavia ja hintalaatusuhde olisi kunnossa? Ihan todella ISO kysymys. Mutta kuin munkkina sellaiset löytyikin! Siis voi kysyä ihan absurdeja ja niihin ON olemassa vastaus!? Maailma ei ole niin sekaisin kuin joskus luulee sen olevan. Näitä kavereita hänkin, tuo tuttu, on käyttänyt ja ollut tyytyväinen. Firma on eestiläinen... Hmmmmm...
No. Ketään paikallista edes sitten olisi saatukaan. Oltiinhan taas vähän myöhässä liikkeellä. Aikataulut ja muut kun aina vähän elää.
Moni epäili ja ei oikein uskonut, että hommasta tulee mitään. Että kaverit edes tulevat ja jos tulevat, tee mitään. Kunnolla varsinkaan. Pyh ja pah! Onhan niitä kotimaisiakin, jotka tekevät ihan kuraa ja pilaavat paikat eivätkä kovanrahankohteessa osaa asentaa oviakaan oikein päinkään ja pistävät marmoritasot silpuksi, ihan hyvällä suomenkielellä.
Appiukko, joka on kriittinen, tarkka, haukansilmäinen ja myös remonttiasioissa experttien spesialisti on ollut erittäin tyytyväinen. Ja sitä ei usein tapahdu. Kertaakaan remonttimiehet eivät ole saaneet appiukon bravuureja niskaansa, palaute on ollut koko ajan positiivista.
Nyt vain toivotaan, ettei meidän itse tekemät viimeistelyt pilaa remonttimiestemme tekemää ensiluokkaista jälkeä. Kuten kuulemma jossain kohteessa, missä heidän suorat seinät oli toisten spaklauksen ja maalaamisen jäljiltä muhkuraiset. Silloin heitä oli kuulemma rieponut. Noooo... Lapset saa maalata. Ainakin jotain.
Mahtavaa, että olemme näin pitkällä. Sitten vielä pitäisi rutistaa loppukiri ja viimeistely jostain. Töräyttää ja päräyttää voimat, into ja jaksaminen. Onneksi pari pöjäkettä on lupautunut talkoisiin (viisaina yhdeksi päiväksi), sillä parin(kymmenen metrin) putken eristäminen on kettumaista hommaa. Joku ukko (ehkä eno) tulee laittamaan listoja. Tytöt ovat ilmoittaneet hoitavansa niitä maalausjuttuja ja sitten vielä jotain (!?!!). Eli eihän mun tarvitse kuin siivota se ullakko, auttaa eristyksissä, siivota rappukäaytävä ja tuomaroida vapaapainissa ja saada Nestori pysymään alle 1,5 metrin korkeudessa.
Praise The Lord, kodinhoitotila on valkoisena ihan kuin kaksikertaa isompi. Oottakaas vaan, kun sinne heitetään pesukoneet. Kyllä se sumpuksi muuttuu. Mutta silti. Ihanaa! Ja kiitos aarrekätkö leivinuunin, meillä on nyt erillinen suohkukoppikin. 2,5 neliötä on aina kaksijapuolineliötä lisää tilaa. Rahaa ei jäänyt mihinkään sisustusjuttuihin, mutta ei sen niin väliä.
Ajattelin ostaa jostain kirpparilta pitsiliinoja (niitä mummolan pieniä pyöreitä), ilmapalloja, liisteriä ja vps ja vaps. Tehdä niin kattovalaisimet ja mitäs ja kaikkea. Eiköhän Helmi osallistu ja varmaan Iriskin, mutta Nestori voi mennä vaikka pulkkamäkeen.
Eli vaikka isoimmat hommat onkin nyt tehty ja apua on tiedossa muutamiin nakkeihin, niin tänään on remontin wannabe-viimeinen päivä. Haikean suloista.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti