Kolmevuotta sitten oli myöskin kirpeä pakkaspäivä, auton tuulilasi oli kuurankukassa, hengitys lähes huurtui ilmaan kiinni, aurinko paistoi. Addun SuperStarsseissa oli liukuestenastamummosysteemit. Muistan vieläkin sen aamupäivän, kun lähdin extemporee yksin vielä käymään vähän shoppailemassa [:yksin rauhassa lattella]. Onneksi otin niistä kuurankukista kuviakin. Niin kauniita.
Pienestä nöpönenästä on kasvanut sellainen Tehotyttö, että oksat pois ja kävyt alta. Vaikka joskus ja useinkin draamankaaret ovat kauniita ja korkeita on iris niin reipas, hauska, osaava ja mahtava, että ihan välillä miettii mistä se kaikki kumpuaa. Ne jutut, tanssit, eleet ja koko lapsi.
iris ei ole enää vain tyttö tai isompi tyttö, vaan isotyttö ja puhuu itsestään Iriksenä, vaikka leikkiikin usein vielä Helmiä. Iriksestä on tullut isosisko, joka opastaa ruokapöydässä Nestoria kuinka tuolilla tulisi istua eikä seistä ja miten lusikalla laitetaan ruokaa suuhun, ei heitellä lattialle.
Jännä miten tässä kolmen vuoden kynnyksellä alkaa sellainen vienoneito kuoriutua esiin. Kaikki sulavat tanssiliikkeet, puheet, kursailu ja halu tehdä kauniita juttuja. Vaikka kyllähän Iriskin menee vaikka läpi harmaan graniitin, jos niikseen tulee.
On ihana ajatella, että tässä saa kasvaa lapsi, olla kaikkea sitä mitä on. toteuttaa kaikkia niitä asioita, joita kokee tarvitsevansa ja vaikka vain haluavansa tehdä.
Onnea rakas!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti