tiistai, 27. joulukuuta 2011

Kukakin mitäkin arvostaa

Presidentinvaaleihin äänestyslaputkin jo tulleet. Huomasin. Olemme siis lähellä H-hetkeä. ;P

No, eräässäkin keskustelussa aiheesta argumentointi kulminoitui itsenäisyyspäivänjuhlien kättelyyn. Että miltä sekin näyttäisi, että siellä olisi kaksi miestä. No onhan niitä miehiä siinä useampikin. Kättelyssä. Pareittain, jopa kolmekinko.

Miespareja edessä ja takana Linnanjuhlissa 2011.
Jani Toivolan kättelyssäkin oli ollut jo kestämistä. Hämmennys. Linnanjuhlissahan on a i n a kaikenlaista lyllertäjää ja ties ketä ja mitä mautonta ja karseeta ja silmät ei pysty käsittelemään, aivot vastaanottamaan - tapauksia. Mutta Jani Toivolassa kestämistä oli ollut se tapa millä hän oli ottanut avomiestään kädestä. Epäselväksi jäi pitäisikö ylipäätään ottaa aveciaan kädestä ja mitäs ne muut, jotka otti?! Ei, en jaksanut kysyä.

Presidentti edustaa myös muina päivinä Suomessa ja Suomea kuin 6.12. Mutta kaikkiahan tilaisuuksia ei televisioida, vaikka tietenkin voisi. Onhan meillä mm. YouTube ja Pasi Viheraho-kin. Että eikun vaan Hannu Karpoksi Hannun Karpon paikalle.

Kävimme myös keskustelua millainen leuka on Urpilaisen Jutalla ja miten sekin voi sitten ärsyttää. Onkin jännittävää, miten helppoa on sanoa ulkonäköön kohdistuvia inhottavuuksia sellaisista, joita itse ei kannata. Tai vetää homo-kortti. En, enhalua edes tietää haluaako joku tietää tai ajatella jonkun ehdokkaan seksiasioita. Myöskään leuka ei ole ratkaiseva tekijä itselleni.

Sentään osa keskustelusta ja keskustelijoista totesi, että länsimaiden tulee kantaa vastuunsa mm. siitä miten se on ryöstökalastanut Aasiassa, Afrikassa ja missä nyt vain onkaan kerennyt. Jopa Suomen, joka ei ole raasu parka kerennyt valloittamaan mitään kolkkaa mistään apupojakseen. Että rauha maailmassa on merkittävää myös Suomen kansataloudelle. Että me voimme tarjota juurikin tämän suht neutraalin taustamme takia sovittelijanapua kriiseihin. Se olkoot meidän voimavaramme. Parempi se kuin …vaikka ydinasepelotin. Joku kyllä väitti, että pommin laittavat meille, kun Tuomioja kävi Tahirin aukiolla, mutta veikkaanpa ettei se vituta ketään tarpeeksi. Miten edes voisi.

Todettiin myös, että jokaisen tulee voida kannattaa ja äänestää ketä haluaa ja vaikka oma valinta ei menisi läpi on valittu presidentti yhteinen. Presidentinviran tarkoitus ei ole jakaa vaan yhdistää.

Seuraavassa keskustelussa pohdittiin edelleen sitä, että kannattaako äänestää ketään muuta kuin Niinistöä. Minua alkaa koko Niinistö kannattajineen kohta nyppiä. Haluaako Niinistön Sauli olla Se Hetero -ehdokas? Vai haluaisiko Sauli Niinistö, että häntä äänestettäisiin ensisijaisesti muiden kredittien takia ja vuoksi? 

Mutta kun sitten kuitenkin Soinia äänestää niiiiin moni ja Väyrynenkin menee vielä läpi. Jäin miettimään asiaa. Toisaalta. Todella moni naisasianainen on ollut pettynyt Tarja Halosen suoritukseen – naisasiaasioissa. Niinpä! Presidentti ei voikaan liputtaa liian voimakkaasti yksittäisten asioiden puolesta. Presidentin virkaan ja tehtäviin kuuluu niin iso arvokenttä, että naisasiatkin menevät yleisiin ihmisoikeuksiin jne. Miten kävisi Soinille? Mitä Soinin kannattajat tahtovat Soinin tekevän? Laittavatn kunnallispoliitikoille kuuluvat asiat kuntoon? Väärät vaalit.

Veikkaan, ettei Soini tahdokaan presidentiksi. Presidentin tulee luopua puoluekannastaan ja olla se Koko Kansan Presidentti. Eduskunnassa ja europarlamentissa ja kunnallispolitiikassa Soini voi rakentaa puoluettaan ja heilua vapaammin. Kukaan ei voi sanoa mitään mistään, ojentaa, vaatia tiettyjä asioita. Nyt Soini on Kuningas omiensa joukossa, vaikka ehkä Vapahtaja sopisi paremmin. 

Veikaten Soinin kansanomainen habitus muokkaantuisi myös. Kansanpönöttäjä joutuisi siistimään puhettaan. Jos ei heti omasta halustaan, niin ehkä parin kiusallisen tapauksen jälkeen. Soini vuokraisi Blondin kosto -elokuvat ja olisikin siinä sitten taas Kansalla nielemistä. Pettymystentie.

Vaikka todettakoon taas, että todella moni Soinin kannattaja on myös nälvinyt Halosta tämän habituksesta ja kuinka KAAAARSEITA kolttuja ja käsveskoja sillä on. Mutta nyt Soinissa se on vahvuus ja vain hienoa. Jaaa-a, kuullostaa vähän kuuluisalta takinkäännöltä.

Väyrysestä tarvitsee sanoa, että j o s niin kävisi, että Paavosta tulisi presidentti, niin se on sitten joku Korkeampien Voimien tahto, jonka Paavo on piiiitkällä juoksulla vihdoin ja viimein väsyttänyt. Sitä paitsi Paavo Väyrynen tahtoo olla Niin Lujaa presidentti, että hänenkin argumentit muuttuisivat kyllä. Tämä (presidenttiys) on Paavolle niin iso unelma, etten usko Paavon tahtovan mitään muuta kuin 12 vuoden pestiä ja ihailua muilta valtionjohtajilta. Paavo Väyrynen tahtoo olla kaikkien menneiden ja tulevien aikojen Paras, Viisain ja Rakkain Presidentti, jota ei voi edes verrata kehenkään.

Luuletteko tosiaan, että mies jolla on niinkin vahva fiksaatio itsestään ja kyvyistään lähtisi romuttamaan mitään? Ei. En usko. Paavo on liian juoni ja …hei kuten nähtyä kauaskatsoinen. Tämä (erotaan EU:sta ja eurosta) on nyt vain tapa saada niitä ääniä pois Soinilta.

Totesin jälleen, etten kaikkien näiden syiden takia voi olla äänestämättä Haavistoa. Minä en pelkää Soinia tai Väyrystä tai äänestä ihmisiä seksuaalisten tai ulkonäkö asioiden takia. 

Presidentin on hyvä olla sovitteleva ja kiinnostunut keskustelemaan asioista ja ylipäätään laaja-alaisesti ilmiöistä, ihmisistä, tilanteista ja nähdä niiden kaikkien vaikutus – myös meihin. Että pärjää ja tulee toimeen monissa tilanteissa. Ettei ole yhden asian mies tai nainen. Kuka osaa edustaa Suomea niin, ettei tarvitsisi hävetä. Vaikka niitä kommentteja ja suppeutta, jolla väistämättä on vaikutus väleihimme muiden maiden kanssa, mahdollisuuksiimme vaikuttaa ja olla tekemässä isoja hienoja asioita ja löytää uusia tapoja elää ja antaa toisillekin mahdollisuus hyvään elämään.

Seuraavat vaalit voidaankin pitää sitten sen mukaan kuka osaa kävellä parhaiten Linnan punaisella matolla. Huippu Pressa haussa.

1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meillä joulupöydässä pohdittiin myöskin sitä, miten hullulta näyttää itsenäisyyspäivän juhlissa kahden miehen edustus. Toinen (vastapuolen) argumentti oli se, että Haaviston presidenttiys saisi aikaan homoryntäyksen Suomeen, olisihan se selkeä merkki Suomen homomyönteisyydestä. Ja miten mikään maa enää voisikaan ottaa Suomea tosissaan kun presidentin puoliso on samaa sukupuolta?

Olin todella yllättynyt lähisukulaisteni kapeakatseisuudesta. Olenko tosiaan sukua näille menneisyyden vangeille? Ihmeen iso juttu se pressan seksielämä näköjään on. Mua se kiinnostaa yhtä vähän kuin kengänkoko.