No huh huh!

Niin se poljettujen sielujen lakko sitten loppui. Parempi niin, koska ihan todella oli vaikea kuvitella sitä ketutuksen määrää, jos moisen lakon takia ei oltaisi päästy laatulomalle, juomaan kahvia (hassua kyllä) coffeeshoppien luvattuun kaupunkiin.

Vaikka sitä tahtoisi jo matkaan ja tulee olemaan niiIIIiin rentoutunut (ai houp), niin valmiiksi on jo ikävä. Pärjääkö Jaakko (kaksi iltaa) yksikseen, miten likat menee nukkumaan, huomaako ne että mä olen jossain, eikö ne huomaa… Hooh hoijaa. Ai hurjaa, ai hurjaa, sekopäistä.

Samaan aikaan tällä viikolla pinnaa kiristi sikainfluenssa ja hassun yksipuolinen ja ääninen uutisointi. Anteeksi hysteriabakteerin levittäminen. En edes pysty fiksun asiallisesti kommentoimaan sitä tapaa millä bensaa on ruiskittu kuin pidätysvaikeuksiset papat ja tenaleidit roihuun. Vanhemmat ovat yleensä huolissaan lapsistaan, mutta joskus heiltäkin suhteellisuus katoaa. Seitsemänkymmentävuotias pitkäaikaissyöpäpotilas ei ole sama kuin kaksivuotias räkänokka. Onko ihan pakko ajaa kansakunta hulluuden partaalle? Ja yksiäänisesti. Pari soraääntä olisi heti helpottanut omaakin angstia. 2007 oli sian vuosi (kiinalaisessa horoskoopissa), mutta onhan noita eläimiä tuleville vuosille vielä.

Muistakaa silti pestä kätenne ja yskiä hihaan.

Sitten siinä välissä olen etsinyt Iriksen ikenistä merkkejä hampaista. Ei löydy, vai löytyykö?! Ei, ei pääse tutkimaan. Eräs ei suostu. Ei sinne näe ja joskus ihan tuntuu, että NYT, muttei sitten kuitenkaan. Kun sanotaan, että JOS lapsella ei tule hampaita joskus 16 kuukauden ikäisenä, niin… MITÄ?! Niin, mutta mitä sitten?! Onneksi on taas kerran Fäsäri [:Facebook] ja sattumalta hammashygieenikkohammashemmo-kaveri on linjoilla. Silloin ei tehdätehdä mitään, koska "kyllä ne sieltä aina tulee". Miksi tämä(kin) on mennyt ohi tai kuinka pienellä printillä se jossain on?! Ja miksi tästäkin pitäisi huolestua? Miksi edes olen?

Sillä Iris, jolla on zero hammasta, vetää yhtä ja toista. Pakastemaissit ja -herneet, paahtoleipä, ruisleipä, hunajamelooni, päärynä, banaanin palat, ihan normi 8kk purkkiruuat (muttei lohi Semper)… Eihän ole ollut syytä huolestua. Kaad dämit, woman.

Plus, sokerina pohjalla on ollut kutina uudesta kodista. Ihana asia, mutta asteen jännittäväkin. Jotkut muuttavat Tukholmasta Helsinkiin, toiset… Helsingistä Lahteen. Asteen verran sattumalta, hippasen intuiition vietävinä ja pikkaisen järkeiltynä ajatus tarjouksesta vei mennessään. Sitten tarvittiin kärsivällisyyttä, oli epäuskoa, epätodellista oloa ja sitten tänään esikaupat pankissa.

"Toi oli niin arvattavissa"
"Ei, ei, ei!"
Ja muutamt hjätslaagit.

Mutta semmoista se on. Kun (elämän)tilanteet vaihtuvat, niin se mikä on/olisi optimaalista muuttuu myös. Ihan niinkuin sitten kun 89-vuotiaana jää eläkkelle. Kun kaikkea ei voi saada eikä ehkä pidäkään, koska mitä siitä nyt ihmisten kesken tulisikaan. Mitä saa mihinkin hintaan. Eikä aina sillä tarkoiteta rahaa. Aikaa, yhteistä aikaa, mahdollisuuksia, velkaa, valintoja…

Lievässä ahdistuksessa Lahden torilla sateisena marraskuun keskiviikko aamuna sitä meitti taas kerran asiaa. Mutta emmehän me asu Helsingin keskustassa nytkään. Missä meidän elinpiiri on? Siihen pitää muutos kuitenkin suhteuttaa. Päätös on kuitenkin nyt tehty ja jännää kyllä… Se tuntuu koko ajan tooosi hyvältä. Tietenkin harmittaa ettei ole 15 minuutin automatkan päässä, mutta eiiiiipä sinne ole tullut nytkään 15 minuutissa suhattua.

Kauhistuttaa vain remontti. Massiivinen remontti. Milloin aloitamme (1.1.), miten, millä miehityksellä, mitä sieltä löytyy, saadaanko mahtavat remppa-Epet, kuseeko aikataulu, mistä keittiö, vaatekaapit, miten niihin saa hyvät hyllysysteemit (ai heit hukkatilaa vaatekaapeissa) ja ylipäätään kaikki?!?

Onneksi tähän saadaan apua ja moni on luvannut tulla Lahden päässä muuttoapuun (kaikki eivät vielä tiedä, että muutetaan 4/4 kerrokseen, ei hissiä) ja on luovia, nokkelia, osaavia ihmisiä, joilta palveluita voi myös ostaa. Sekä kotitalousvähennys. Kun ei tarvitse hankkia itseään järkyttävään velkavankeuteen, ah, voi jopa ajatella paria Epeä ja sisustus-leidejä. Eikä (ehkä, raajat ristissä toivoo hän) mene kohtalokkaasti hermo.

Nyt vaan mitta kouraan ja aamusta tekemään mittailuja ja piruuttaan keittiöliikkeisiin, ennen kuin nousee lentokenttäbussiin ja liitää maleksimaan Amsterdamiin. Sitä enenn pitää purkaa laukusta ne pitkätkalsarit ja windstopper, kun piti pakata kahdella skenaariolla.

Ainahan sitä toivoa saa

Kaad dämit! Sen kerran kun sitä johonkin ulkomaille olisi lähdössä, niin eikö juuri silloin ala joku lakko. Noh, onneksi torstaihin mennessä kaikki olisi jo aivan katastrooffissa ja lakko ei siis niin kauaa kestä. Mutta silti. Ketuttaa hieman mahdollisuus, että nk. omaloma a.k.a. kädet kainoloja myöten taskuissa -loma voi olla uhattuna.

Kenties se on Jumalien tapa sanoa, ettei lentäminen vain sovi tai uusi koettelus Ihmiseksi kasvun tiellä. Koska ihan liikoja ei lomalta toivota: hotelliaamiaista ja kahvila kahveja kaksi kertaa päivässä. Ei mitään edes, että "olispa hyvä sää". Itse olen jopa laittanut takavasemmalle kenkäostotkset, vaikka Hollannista voisi monenlaisia 42 koon kenkiä löytääkin.

Ja sitten tulee joku lakko.

Vaikka ei se varmaankaan torstaille kestä. Ja nyt kun se on kirjoitettu bittiavaruuteen kuin neulalle iholle ikiajoiksi, niin tietenkin se kestää ties minne.

Finnair toivoo, että ihmiset siirtäisivät lentojaan. Minne?! Anteeksi nyt vain, mutta neljän päivän omanloman järjestäminen ei ole kaikista helpointa. Nyt Jaakko pitää pitämättömiä isyyslomapäiviä, mutta nehän menee tässä sitten kuitenkin. Tosin parin kuukauden päästä matkaseura voisi olla vain yksi aikuinen ja se nyt pieni vauva jäisikin muun revohkan kanssa saunomaan.

Tämä on nyt aivan liian tyypillistä ja henkisesti joku lakko vain saisi kylmänä talvipäivänä pysymään paremmin lämpimänä – ja silti veri kiehuisi. On aivan kohtuullista miettiä kahvin juontia kahvilassa.

Terveisin Helga Kruger

Isänpäivä. Aamupäiväkävelyn bussiosuudella tuli aavistuksen sininen mieli, kun pari keski-ikäistä miestä jäi ostarilla pois. Siellä auki ole kuin pari pubia. Mietin nopeasti: ovatkohan he isiä, isiä joille lapset soittaa, tuleeko ne kylään, jos ne tulee kuinka ilahduttavaa on kun isä on käynyt jo parilla… Ja: toivottavasti olisi yhteys omiin lapsiinsa, jos niitä on. Miehen osa ei ole aina herkkua Suomessa.

Isänpäivä on hieno juttu. Koska arjen keskellä harvoin muistetaan kiittää ja osoittaa arvostusta, iloita tai mitään. Siksi on isänpäivä, äitien(monikossa)päivä, jokaisella syntymäpäivä ja nimipäiväkin.

Sitten mietin, kun ajoime Malmin hautausmaan ohi, että siellähän oli ihan vilske. Suomalaiset juhlii usein hautausmaan kautta. Toivottavasti eläessä sytytetään kynttilät ja muistellaan yhteisiä aikoja ja osataan arvostaa yhteistä aikaa. Vähintään yhtä usein.

Minusta on mahtavaa, että nk. isäkuukausi sai kaksi lisä viikkoa. Tai saa ensi vuoden alusta. Meillä ei isäkuukautta kylläkään keretty/keretä viettämään mikä on osin ihan ja vain omaa syytämme. Minä unohdin hakea sitä Jaakolle tai oota… No, se juna meni jo. Miten voi aika mennä näin nopeasti ja kotihoidontuki pärähtää jo nyt päälle?! En ymärrä. Tässä sen näkee, iten pitkät päällä sitä mennäänkin. Silti uutinen ilahduttaa minua.

Ja olen samaa mieltä kuin Mari-Johanna: pieni pakko pitää vanhempainvapaita olisi paikallaan. Islanninmalli vanhempainvapaisiin olisi hyvä, eli 3 3:n kuukauden jaksoa, joista yksi olisi äidille ja yksi isälle korvamerkitty ja kolmannen voisi perhe päättää kuinka se jaetaan/käytetään.

Minusta on hienoa, kun isät pitävät loiaan ja käyttävät mahdollisuuksiaan, minusta on raivostuttavaa että me unohdimme hakea isäkuukautta, mutta turha sitä on enää itkeä. Kauheasti kela ei siitä muistutellutkaan. Tavallaanhan joku meili tai tekstari voisi olla hyvä muistutus ja markkinointikikkakin. Ja meili olisi tietenkin halvempi. Kelalle kun äidit ja isät aika paljon lomaketta laittavat, niin kyllä sen meilin saisi selvitettyä. Ehkäpä.

isävapaita miehet eivät kovasti pidä eikä kukaan kovasti heitä siihen kannustakaan. Painosta voisi olla toinen sana, mutta se on kovin ikävän kuuloinen. Isän ja lapsen välinen suhde ei synny ilman läsnäoloa. Se nyt vaan on fakta. Tai syntyy, mutta millainen se on. Työtäkin pitää tehdä, mutta vähentäisikö työtaakkaa jostain päästä (esim. lastensuojelutyö), jos isät olisivat jo vauva-aikana enemmän läsnä?" Vaikea mitata, mutta saattaisiko sillä olla merkitystä?!

Siksi minustakin on hienoa, että jotkut miehet uskaltavat rikkoa normia ja nipistää työstä saadakseen jotain mistä ei voi olla ihan varma ja jota on vaikea laskea konkreettisena nettoamisena. Samaten sellainen työntantaja on kaukaa viisas näkee napaansa pidemmälle. Työ syö jokaisen valveilla olo ajasta paaaljon, paaaljon aikaa. Vaikkei olisi uraohjuskaan. On mahtavaa jos on mieleinen työ, mutta mielekkyys kärsii jos työ aina vie kaikessa voiton.

Lapset ovat todellakin meidän tulevaisuus ja lapsuus kestää vain muutaman hetken. Työelämässä saa jokainen (lapsemmekin) huhkia pitkälle elon iltaan.

Lapset tarvitsevat: kunnon ruokaa, lepoa, ulkoilua, kuria ja paaaaljon rakkautta. Ihan samaa kuin isätkin (ja äidit).

Musiikkikasvatusta

Onhan meilläkin iTunes täynnä musiikkia ja voisihan sinne surauttaa loputkin, mitkä ovat vielä ceedeellä… Mutta why bother, kun on Spotify? Eihän sielläkään i h a n kaikkea ole, mutta melkein.

Sillä aikaa, kun suunnittelemme ja kerkeämme toteuttamaan ekumeenista ja yhteiskuntasosiaalispoliittista uskonnonkasvatussuunnitelmaamme, Spotifyllä voidaan harrastaa musiikkikasvatusta. Tosin tie on pitkä ja leveä…

Olen todennut, että valitaan aamulla yksi artisti ja vedetään sitten koko tuotanto läpi. Ei ole resursseja eikä ympäristöllä kärsivällisyyttä siihen, että äiti [:minä] istuisin miettimässä mitä seuraavaksi soitetaan. Toisekseen se menisi vain siihen, että Eräs vaatisi kuulla Peppi-laulua ja siis onhan sekin hyvä, mutta ei ei ei koko aikaa. Vaikka soittolistalle hyväksyttäisiin sekä suomen- että ruotsinkieliset versiot. Varsin lyhyeksi se rotaatio jää.

Me olemme tähän asti viettäneet jo Egotrippi, Eino Grön, Katri Helena, Elvis, Marion (Rung), Ray Charles, Aretha Franklin, Marlene Dietrich, Louis Armstrong ja Martti Servo… päiviä. Ainakin. Aretha ja Eino -päiviä useampiakin. Sitten ollaan vietty Jenni Vartiainen, Anna Puu ja ja ja ja Riki Sorsa aamiaisia tai lounaita. Etenkin ne artistit, joilta ei ole tullut ihan tunti tolkulla julkaisuja ovat sitten juurikin lounas tavaraa, eli niitä soitetaan rajoitetun aikaa. Riki Sorsaa pitää muistaa soittaa lisää.

Lastenlaulujahan soitetaan myös. Niistä pitäisi jaksaa tehdä pari playlistiä, koska niiden kanssa ollaan vähän tarkempia ja kaikista ei tooooodellakaan pidetä eikä siis haluta kuunnella.

Mutta musiikkia mitä pitäisi soittaa itselle ja lapsille on loputtomasti. Tämä iskelmä puoli on tullut vähän puun takaa, mutta miksikäs ei. Kukaan ei valita. Vielä ainakaan. Mutta kiitos Spotifyn sponttaani musiikin nauttiminen on paljon helpompaa. Vaikka omista kätköistä löytyisi paljonkin mistä valita, niin ei se tälläistä ilotulitusta ole. Eihän meillä ole kuin yksi Eikan levy!

Spotity-kutsuja voi kärkyä tätä kautta tai huhuilla tutuilta. Minullahan on vain se perusversio, ei premiumia. Mutta pari hassua mainosta siellä täällä ei haittaa meitä… Suosittelemme.

Pimeämpää ja liukkaampaa

Hyvä on. Myönnän. Olen kauheskenaarioita kehittävä henkilö. Mietin liikaa(kin) miten ja kuina välttää vaikkapa …joutumasta auton alle. Tahtoisin varmistaa ettei lapseni tai kukaan juokse autotielle, pelleile ajotien reunalla tai pitkälti mitä vain. Kumpa kaikki osaisi… Osaisi uida, suhtautua elävään tuleen kunnioituksella ja terveellä pelolla, käsitellä tulta, soittaa hätänumeroon, jäädä auttamaan, osaisi elvyttää (vaikken ole vieläkään päässyt uudelleen EA-kurssille), muistaisi turvavälin, käyttäisi, turvavyötä, vilkkua ja …h e i j a s t i n t a.

Viime vuonna noin näihin aikoihin, ajoin Ratakadulla, eli aivan Helsingin ytimessä melkein erään kaaaaikessa rauhassa matta mustaa mummon mankelia sotkeneen, koko mustiin pukeutuneen Artzi-Pertsan päälle. Melkein, onneksi. Oli iiiihan pakko hidastaa viereen, avata ikkuna ja sanoa Hanki nyt Hyvä Mies heijastin ja pyörään valot, eihän sua mitenkään huomaa! Johon Artzi-Pertsa wannabe mikälie runosielu tyytyi tuhahtaaan ja osoitti lokasuojan alareunaa. Ai kato, siellähän se kissansilmä olikin. Wau! Melkein polvenkorkeudella.

Sitäpaitsi jo hämärällä pyörästä tulee löytyä valo, kissansilmät ei riitä. Toisekseen nykyään heijastimia saa vaikka millaisia ja itsekin voi tehdä. Heijastin on halpa ja hyvä henkivakuutus, pelastaja pimeällä.

Ipanapa Liikenteessä on meidän perheen ihan suosikkilevy. Isälle löytyy juurikin sopivasti Martti Servon Hei, hei heijastin, koska Jaakkohan on piiiiitkään ollut servosti. Ja ylipäätään levy on hyvä. Jonna Tervomaan kappaletta Hän kävelee pitäisi soittaa aamuisin kaikissa radioissa. En tiedä, ehkä soitetaankin. Jos ei, niin pitäisi. Vaikka se ihan itkettää, niin kaunis se on ja karu.

Muistakaa heijastin. Hankkikaa itselle ja sillekin, joka ei tajua itselleen hankkia. Vaahtosammuttimille heijastusta pipoon, selkäpuolellekin (usein takana ei ole vaatteissa mitään) ja parempi kaksi kuin ei yhtään.


Hei hei hei - jas - tin.
(Hei hei hei - jas - tin.)

jo-kai- sel-le hei-jas - tin.
(jo-kai- sel - le hei - jas - tin.)

Hir - vel - le, kis - sal - le, hau - val - le.
(Hir - vel - le, kis - sal - le, hau - val - le. )

Van - hal - le, nuo - rel - le, vau - val - le.
(Van - hal - le, nuo - rel - le, vau - val - le. )

Hei hei hei - jas - tin.
(Hei hei hei - jas - tin.)

jo-kai- sel-le hei-jas - tin.
(jo-kai- sel - le hei - jas - tin.)

Kor - viin ja sar - viin ja ne-niin
ja kä-siin ja tas - sui - hin.

Hei hei hei - jas - tin.
(Hei hei hei - jas - tin.)

jo-kai- sel-le hei-jas - tin.
(jo-kai- sel - le hei - jas - tin.)
paik-koi-hin vaik - ka sit-ten kuin - ka has-sui - hin!

Hei Benny!

Auton takapenkiltä kuuluu "Kuka laulaa", vaikka Helmi kyllä tasan tietää Kuka laulaa. Äiti kuitenkin vastaa, että Benny Törnroos laulaa. Se on kuin vitsi, koska sama toistuu aivan riittävän monta kertaa. Mutta ehkä se onkin siinä, että Helmi (reilut kaksijapuolivuotta) on käsittänyt, ettei se ole Muumi(-peikko, -pappa eikä -mammakaan) joka laulaa.

Helmi, jos joku kysyy kuka on sun suosikki laulaja, niin Sä voit vastata että "Benny Törnroos".

Kun ensin oltiin tuijotettu silmät suurina Pikku Kakkosen jälkeen Muumeja kuin sokeria pohjalta, kuului vaatimus: Muumilaulu, tahtoo kuulla! Hankimme ensimmäisen erän Muumimusaa. Onneksi digitaalinen tallenne ei kärsi loppuun kulumisesta. Tai onneksi ja onneksi. Toisen onni…

Aluksi mietin itseäni, eeeeiiiii miten mä ja mun pää kestää. Mutta parempaa lähtökohtaisesti itsestäni Muumimusa oli kuin vaikka Ti-ti Nalle. Kiitos jo siitä. Mutta ei voinut välttyä fiilikseltä, etteikö olisikin jossain punaisilla aalloilla, matkalla kohti Ålandia. Se oli pitkään kuin Suomi–Ruotsi-risteily. Ja minähän lähes vihaan risteilyjä. Mutta kun keskittyi maisemiin, niin ihan ookoo.

Mahtaako johtua suomenruotsalaisuudesta vai mistä, mutta sanoitukset ovat mukavan erilaisia ja rikkaita. Aidosti mietin sitä, että tuskin suomenkielinen aina kaikkia tapoja sanoja asioita olisi edes keksinyt. Se on ollut hauskaa, kaikille. Monet kerrat Helmi on miettinyt mitä mikin tarkoittaa ja sitten siinähän niitä on yhdessä pureskeltu ja uusia asioita opittu.

Mutta miksi Muumitanssin nimi on Muumitanssi, vaikka laulussa lauletaan Muumihumpasta?! Todella tyhmä juttu, vaikkakin mitätön eikä vaikuta ko. kappaleen mahtavuuteen tai tanssittavuuteen. Kestohitti ja mikä muunneltavuus! Voi laulaa Helmihumppana, Mairehumppana, Arppihumppana, Herttahumppana, papparainenhumppana, Irishumppana, iskähumppana…

Meillä on ollut lukuisia hauskoja ja ikimuistoisia hetkiä Muumi-laulujen seurassa. Kiitos niistä!

Game plan

Facebook. Niin moni pitää sitä ihan höpö höpönä. Höpö höpö! Ei ole. Nytkin, kiitos Facebookin luoman matalan kynnyksen tuli ohi mennen saatua yhden aasin sillan kautta pätevältä lastenlääkäriltä puolivillaista parempi diagnoosi Iriksen varpaista ja sitten suosituksia pätevistä lekureista.

No, olin jo saanut ortopedia suosituksia kaverilta, joka itse niitä on käyttänyt/tarvinnut, mutta hänhän on aikuinen. Lastenortopedit ei ehkä niin hoida aikuisia. Mutta nyt tiedetään siis varmasti: lasten ortopedille aika ja siis tekemään game plania a.k.a. hoitosuunnitelmaa.

Mitään kiirettä ei ole sorkkia varpaita. Jokainen nukkukoon rauhassa.

Mietin eräänä päivänä sitä miten eri jutut ovat radikaaleja. Sitä kuinka lähes aina toivotaan ns. tervettä lasta. Sellainenhan Iriskin on. Vai…? Mutta mihin vetää raja? Siis sille, että voi olla täysin onnellinen ja tyytyväinen. Meidänkin Iris on pian yhdeksän kuukautta ja neidillä on ollut kaksi flunssaa, toisella kertaako vain kuumetta ja kerran jotain vauvaihottumaa. Vaippaihottumaa… no ei edes sitä. Hetkellistä punoitusta. Varpaita kukaan edes tule ajatelleeksi. Yleensä.

Sitten on ystäviä, joiden lapsella on synnytyksessä revennyt aukko keuhkoon ja se on parantunut itsestään, kolmessa päivässä. Radikaali juttu, mutta joka hoitui itsestään. Toisilla on lapsen kasvoissa taas iso luomi mitä pitää uuudelleen ja uudelleen hioa, narkoosissa. Eräillä on reikä sydänmessä ja polvista puuttuu ristisiteet ja ihan aikuinen mies siitäkin on tullut. Kenellä pitäisi leukaa venyttää tai mitä kullakin.

Onko sairas jotenkin…?! Mitä? Vähemmän (hyvä) ihminen? Huoltahan saa kantaa, kuitenkin. Vanhempana lapsistaan. Ihminen vielä aina kuitenkin vain Ihminen, tuskin koskaan yli-ihminen ja erityisen hyvä, noin raamatullisekumeenisesti. Ja aikusiväestöhän on kaiken kaikkiaan sairasta. On verenpainetta ja juu neim it. Mummoilta menee lonkat ja ties mitä. Minkä kaiken kanssa voi elää? Ihan onnellista elämää vieläpä.

Olisiko kivempaa, jos ja kun jotain sattuisi niin ennemmin lähtisi pikku rilli kuin isovarvas?! Itse kannatan pikkurilliä. Noin toiminnallisesti. Olisiko vaikkaaaaa diabetes kivempi kuin atooppinen iho? Krooninen kuin kosmeettinen vaiva? Esteettinen vaiko toiminnallinen?! Kumpi helpottaa ja kenenkin elämää.

Turhahan tätä on liikaa pohtia. Nähdä ihminen sairauden läpi tai jotain…